December 2009
5 posts
Kalpitiyassa akuutti vesipula
Kalpitiyassa on krooninen vesipula, sillä lannoitteiden ja hyönteismyrkkyjen liikakäytön ja viemäröintiverkoston puuttumisen seurauksena alueen pohjavedet ovat saastuneita ja juomavedeksi kelpaavia vesilähteitä on todella vähän. Lisäksi alue on koko Sri Lankan kuivinta aluetta. Hankematkamme aikaan alueella oli tavallistakin suurempi pula puhtaasta juomavedestä, sillä normaalisti...
Dec 14th
Ravitsemuskoulutus vähentänyt aliravitsemusta
Ravitsemustyön yhteydessä kylän naiset olivat saaneet opastusta terveellisen ruokavalion tarjoamisesta lapsille. Aiemmin äidit eivät olleet antaneet lapsille esimerkiksi vihanneksia ja salaattia, koska niitä oli pidetty epäterveellisenä ravintona lapsille! Alueella olikin ollut runsaasti aliravitsemusta ja anemiaa, mutta nyt tilanne on hiljalleen muuttumassa, kun asiaan on alettu kiinnittää...
Dec 14th
Kalastajaperheen arki haasteellista
Tapasimme Mohothuwaramissa paikallisen kalastajaperheen, jonka luona vierailimme. Paikalla olivat perheen äiti Anurada, 29 v. sekä 14-vuotias Sanduni-tytär. Perheeseen kuului myös kaksi muuta lasta - 9-vuotias tytär ja 7-vuotias poika - jotka olivat tuolla hetkellä koulussa. Anurada kertoi, että tavallisesti hän nousi ylös hyvin aikaisin aamulla. Tämän jälkeen hän valmisti aamiaisen lapsilleen ja...
Dec 14th
Karamba!
Ensimmäisenä päivänä vierailimme Karamban kylässä, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi tanssiesitysten ja puheiden myötä. Yhteisön jäsenet olivat nähneet paljon vaivaa ohjelman suunnitteluun, ja ulkomaisten vieraiden saapuminen kylään oli suuri asia. World Visionin ravitsemusohjelman esittelytilaisuuteen oli äitien mukana saapunut suuri määrä pieniä lapsia, jotka silmät loistaen seurasivat...
Dec 10th
Terveisiä Kalpitiyasta!
Marraskuussa pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa tutustumaan Sri Lankassa oleviin hankkeisiimme Kalpitiyassa ja Ehetuwewassa. Viikon aikana ehdimme saada monipuolisen kuvan hankealueella tehdystä työstä, ja aikaa jäi myös paikallisten tapaamiseen. Erityisen mielenpainuvia olivat vierailut kalastajaperheiden kodeissa: lehvistä tehdyissä taloissa oli hiekkalattiat ja keittiön virkaa toimitti...
Dec 10th