Rauhantyötä ja naisten oikeuksia edistänyt pakolaisnainen sai kansainvälisen tunnustuksen
Puttalamin kaupungissa asuva Majeed Jensila on saanut USA:n myöntämän vuoden 2010 “International Women of Courage” –palkinnon. Kansainvälinen palkinto jaetaan vuosittain sellaisille naisille, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista rohkeutta ja johtajuutta naisten oikeuksien edistämisessä.
Jensila johtaa ryhmää nimeltä ”Community Trust Fund”, joka pyrkii parantamaan vähemmistönaisten asemaa ja oikeuksia sekä edistämään muslimien ja tamilien keskinäisiä välejä, rauhaa ja avustustyötä. Vuodesta 1992 toiminut ryhmä aloitti työnsä viiden ihmisen voimin. – Aluksi tehtävä oli hyvin vaikea, Jensila sanoo. Miehensä ja perheensä tuella hänen onnistui kuitenkin voittaa alkuvaikeudet jatkaa yhteisönsä hyväksi tekemää työtään.
Muslimiyhteisöön itse kuuluva Jensila on alun perin lähtöisin Sri Lankan pohjoisosasta. Lähes 20 vuotta sitten hän joutui kuitenkin jättämään kotiseutunsa ja pakenemaan sodan alta Puttalamin kalastajakaupunkiin, jossa hän asuu yhdessä miehensä ja kolmen lapsensa kanssa.
Lisää aiheesta:
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/south_asia/8546367.stm